Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 Keskiaikaisia käsityksiä ”ylhäältä syntymisestä”.
31.07.2014 17:51 | Kalervo Mielty

Keskiajan merkittävin kristillinen mystikko, mestari Eckhart katsoo, että uskonnollisuudessa on kuusi astetta.

Alimmassa niistä ihminen koettaa elää ulkoisten esimerkkien mukaan; seuraavassa hänessä herää halu tietää jumalallisesta viisaudesta; kolmannessa vaiheessa hän alkaa vetäytyä sisäänpäin ja yrittää tulla toimeen omin avuin; neljännessä vaiheessa hän on valmis kohtaamaan kaikki ulkoisen elämän houkutukset ja koettelemukset valittamatta kärsimyksiään. Näitä neljää voitaisiin kutsua valmistaviksi vaiheiksi, eikä niihin sinänsä vielä liity mitään varsinaista mystistä - ne luovat ainoastaan edellytyksiä todellisiin sisäisiin kokemuksiin.

Viidennessä vaiheessa ihminen saavuttaa sisäisen rauhan ja viisauden, mutta näkee kuitenkin totuuden vielä ikään kuin "reiän kautta".

Kuudennessa vaiheessa ihminen muuttuu pysyvästi Jumalan kuvaksi tai Jumalan lapseksi ja elää sisäisesti ikuisuudessa kokien siinä totuuden ilman esteitä, kuin "ikkunasta". Näkeminen sinänsä on tässä tietenkin symbolinen ilmaus muuttumattoman kaikkeuden välittömälle tiedostamiselle itsessään.

***

Tavallinen ihminen on kuitenkin kiintynyt ja sidostunut erilaisiin asioihin - "hyviin tai pahoihin", tätä tilaa Eckhart kuvaa sanalla "Eigenschaft". Tällaisessa ihmisessä sielun voimat hajautuvat ”ulkoiseen ihmiseen” eivätkä siten voi kantaa todellista hedelmää.  Tavanomaisen tilan ylittäminen tapahtuu yleensä asteittaisen sisäisen irrottautumisen ja erottautumisen myötä, joita Eckhart kuvaa käsitteillä ”Gelazenheit” ja ”Abegescheidenheit”.

Eckhart ei heristele sormiaan ihmisten pahuuden ja syntivelkojen johdosta, vaan pitää pahaakin (jopa kuoleman syntejä) jonkinlaisena välttämättömänä kehitysvaiheena, joka sinänsä voi jopa auttaa ihmistä oivaltamaan ilmiöiden todellisen luonteen.

Eckhart sanoo: "Ei ole olemassa mitään tapaa, jolla ihminen voisi tietää, mitä Jumala on. Mutta yhden asian hän tietää: sen mitä Jumala ei ole. Ja sellaisen järkevä ihminen hylkää.”

***

Yksi merkittävä ero tämän päivän tavanomaisiin kristillisiin käsityksiin nähden on siinä, että Eckhartin tarkoittama Kristuksen syntymä tai ylhäältä syntyminen ei ole pelkkä tiettyyn hetkeen ajoittuva historiallinen, kertakaikkinen tapahtuma Betlehemissä, vaan se tapahtuu alati, Tässä ja Nyt - Ikuisessa ajattomuudessa.

”Jumala synnyttää Poikaansa sielussa lakkaamatta ja keskeytymättä. Kristuksen syntymä jokaisen ihmisen sielussa on mahdollista juuri siksi, että koko inhimillinen luonto on ykseys, ja siinä mielessä samaa Kristuksessa ja jokaisessa ihmisessä.”

Eckhartin mukaan tämä Kristuksen syntymä ei käytännössä tapahdu jokaisen ihmisen sielussa - se on hänelle vain potentiaalisena mahdollisuus. On välttämätöntä luoda syntymälle oikeat olosuhteet.

Eckhart kysyykin saarnassaan: ”Mitkä sitten ovat nuo välttämättömät edellytykset Kristuksen syntymiselle sielussani?”

Hän vastaa: ”Yksikään syntinen ei tätä valoa voi vastaanottaa eikä olla sen arvoinen, koska on täyttynyt puutteista ja pahuudesta, joita kutsutaan ’pimeydeksi’. Juuri tästä syystä sanotaankin: 'Pimeys ei voi vastaanottaa tai käsittää valkeutta' (Joh. 1:5).

Tämä johtuu siitä, että ne väylät, joita pitkin valon tulisi saapua, ovat pimeyden ja kavaluuden tukkimat: valo ja pimeys eivät voi ilmetä samanaikaisesti - eivät liioin Jumala ja luodut olennot: mikäli Jumalan on saavuttava, täytyy olennollisuuksien samanaikaisesti poistua.”

”Eräs ihminen on täysin tietoinen tästä valosta (lienee omakohtaista?). Heti kun hän kääntyy Jumalaa kohti, alkaa tuo valo loistaa ja hehkua hänen sisässään antaen hänelle ymmärryksen siitä, mitä tulee tehdä, ja mitä jättää tekemättä, sekä paljon opastusta asioissa, joista hän ei aikaisemmin mitään tiennyt tai niitä ymmärtänyt (saarna 2).”

***

Syntyminen siis edellyttää irrottautumista, itsensä unohtamista (gelazenheit, abegescheidenheit).

Eckhartin sanoo: ”Ikuinen Sana ei ole koskaan tullut henkilöön. Siksi sinun tulee jättää kaikki sinussa oleva persoonallinen ja kaikki mitä sinä olet ja pukeutua puhtaaseen inhimilliseen luontoon. Silloin olet Ikuisen Sanan kannalta samanlainen kuin hänen (Kristuksen) inhimillinen luontonsakin on. Sillä sinun ja hänen inhimillinen luontonsa eivät ole erilaiset: on vain yksi luonto, sitä mitä se on Kristuksessa - sitä se on myös sinussa (saarna 94).”

***

Eckhartin mukaan ylhäältä syntyminen tapahtuu sielun ydinolemuksesta.

Hän sanoo: ”Sielun ydinolemuksessa ei ole minkäänlaista toimintaa. Mikään muu kuin Jumala ei voi kosket­taa sielun todellista perustaa. Yksi­kään olento ei voi lähestyä tätä perustaa, vaan on kaikkien pysyttäydyttävä ulkopuolella, pelkästään sielun voi­mien piirissä. Tuossa perustassa kaikki ’välineellisyys vaikenee’, siinä ei voi esiintyä muuta kuin rauha ja tuon syntymän ylistys - tapahtu­man, jossa ’Isä Jumala lausuu Sanansa’.

Tämä sielun olemus on luonteeltaan vastaanottoky­kyinen ainoastaan jumalaiselle ydinole­mukselle ilman minkäänlaisia välittäviä tekijöitä. Siinä - ja vain siinä perustassa Jumala koskettaa sielua koko jakamattomalla, osittumattomalla olemuksellaan.

Sielun voimat, joiden väli­tyksellä sielu toimii, ovat lähtöisin tuosta olemuksen perustasta. Kaikissa toiminnoissaan sielu käyttää voimiaan: se käsittää ymmärryksensä voimin, se muistaa muistikyvyl­lään; mahdollista rakkautta se harjoittaisi tahtonsa avulla. Näin se aina toimii voimiensa välityksellä, mutta ei koskaan itse ydinolemuksellaan.

 


 - Kalervo Mielty | Kommentoi



 Naiset ovat maan suola
16.03.2014 15:34 | Kalervo Mielty

1. Korinttolaiskirjeessä 14:35 kirjoitetaan ”Sillä naisen on (häpeällistä) sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Miten on edes mahdollista, että tämä yksi ja ainoa yhden ja ainoan henkilön mahdollisesti kirjaama teksti on voitu ottaa niin todesta kuin se on otettu?

Paavali oli juutalainen, joka toi kristillisen ajattelun roomalaiseen kulttuuriin, missä naisen asema ei ollut yhtä ahdas kuin juutalaisten keskuudessa. Roomalaisten keskuudessaan saattoi tietenkin löytyä suulaita yksilöitä, jotka jatkoivat puhumista sisäänhengityksenkin aikana.

Paavalin tokaisu – mikäli se yleensä olisi aito – saattaisi siten olla pelkkä huomautus siitä, että antakaa nyt arvon naiset puheenvuoro jo muillekin!

Toisaalta on selvää, että jo Paavalin aikoihin muut juutalaiset apostolit alkoivat tuoda seurakuntiin perinteisiä juutalaisia perinteitä. Jo toisen vuosisadan puolessa välin olivat juutalaiset synagogatavat yleisesti vallalla. Ne pysyivät osittain meilläkin aina viime vuosikymmeniin saakka (naiset käytävän vasemmalla puolen).

On luultavaa, että kristillisissä seurakunnissa alun perin vallitsi melko hyvä tasapaino naisten ja miesten, samoin kuin johtajien ja maallikoiden välillä. Ehkäpä myöhempi kehitys (jos sitä siksi voidaan nimittää) johti siihen, että juutalaisesta kulttuurista haettiin tehokkaita välineitä lujittamaan yhteisöä. Siinä tarkoituksessa laadittiin hierarkiset alistussuhteet, jotka määrittivät myös naisten ja miesten aseman.

Naisten asema pysyi hyvänä toisen vuosisadan puoliväliin saakka vain ns. gnostilaisten keskuudessa. Sitä kuvannee Tertullianuksen vuodatus, jonka mukaan gnostikoiden joukossa olevat naiset saattoivat miesten rinnalla päästä arvoasemiin: ”He opettavat, he käyvät keskusteluja, he ajavat riivaajia, he parantavat.” Hän epäili heidän jopa kastavan, mikä merkitsi sitä, että he toimivat piispoina (Tertullianus: Praescr., 41)!


Niinpä – naispappeus, vieläpä piispuus, näyttäisi olleen käytäntöä vielä toisen vuosisadan puolivälissä, ainakin gnostikoiden piirissä.

Pohjanmaalla sanotaan, että viisaus on vanhoissa naisissa (Antti Tuuri) – ja oikein sanotaan: sillä juuri naiset rakentavat itselleen monipuolisen näkökulman elämään kaitsiessaan sekä lapset että useimmiten myös miehet.

Kovimpina aikoina juuri naisten sitkeys on ollut takeena elämän jatkumisesta. Miehet ja lapset on ruokittu ja vaatetettu – tarpeen vaatiessa haudattukin – ja kun kaikki miehet ovat kaatuneet ja hevoset varastettu, ovat tyttäret vetäneet auraa äidin pidellessä aisoja (lakeuksilla isonvihan aikaan, tasan 300 vuotta sitten).

Eiköhän miesten olisi jo korkein aika luopua kuvittelemastaan ”hegemoniasta” näissä hengen asioissa ja myöntää, että tämä kuvitelma on alusta alkaen rakentunut hyvin heikolle, jopa kestämättömälle perustalle.

Luojan kiitos, että naiset eivät ole samanlaisia kuin me miehet! Mutta vähintäänkin samanarvoisia he totta vie ovat – sanoivat siihen eri aikojen Paavalit tai Pietarit mitä halusivat!

Jumalan edessä kaikki ovat yhtä ja samaa yhdessä ja samassa ydinolemuksessaan. Kun Hän ei tee erotusta – niin mikä oikeus siihen on meillä ihmisillä?

 


 - Kalervo Mielty | Kommentoi



 Vuorisaarnan määritelmä ”pakanuudesta”.
16.03.2014 15:07 | Kalervo Mielty

Matteuksen kuudennen luvun 31. jae kertaa jo aikaisemmin esitetyn kehotuksen murehtimattomuuteen ja antaa samalla myös määritelmän "pakanuudesta":

”pakana” on sellainen henkilö, jonka elämän johtavana periaatteena on kaikenlaatuisten inhimillisten tarpeiden tyydyttäminen: toisin sanoen - lähes kaikki ihmiset ovat Vuorisaarnan kriteerien mukaan luettavissa pakanoihin!

Matt. 6:31. ”Älkää siis murehtineetko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.”

Teksti kertaa vielä 25. jakeen esittämän asian siitä, että ihmisen kaikki luonnolliset tarpeet ovat joka hetki taivaallisen isän tiedossa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että voisimme jättäytyä toimettomina odottelemaan tarpeidemme automaattista tyydyttämistä jo ennen kuin olemme löytäneet sen lähteen, jossa kaikki tarpeet tulevat lopullisesti tyydytetyiksi. Saarnan seuraava jae antaa tähän suoran kehotuksen:

Matt. 6:33.” Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtineetko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
 

Vuoden 1992 raamatunkäännös korostaa hieman lievemmin etsimisen tärkeyttä (luterilaistaa) sanoittamalla, "etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.” Vanhemmat käännökset tulkitsevat ehdottomammin, "etsikää ensin...", englantilaisen version sanoessa, "etsikää ensin Jumalan valtakunta ja Hänen vanhurskautensa" - mikä lienee sanoman todellinen merkitys (vanhurskaus on kokonainen tietoisuuden tila).

Vasta tämän äärimmäisen tavoitteen löytämisen jälkeen sanotaan kaiken muun asettuvan kohdalleen ja tulevan ehdottomasti huolehdituksi - ei sitä ennen! Miksi muutoin olisi tarpeen korostaa etsimisen tärkeyttä?

Tämä on meille luterilaisille ehkä vaikeasti sisäistettävä kohta, koska olemme tottuneet korostamaan uskomisen ratkaisevaa, jopa pelastavaa merkitystä ja vähätelleet ainakin todellisen omakohtaisen etsimisen tärkeyttä.

Tällainen etsimisen vähättely juontaa jo toiselta vuosisadalta, Tertullianuksesta saakka. Hän julisti, ettei etsijälle ollut enää mitään löydettävissäkään, eikä kolkuttajalle ollut ketään avaamassa, koska kaikki oli jo löydetty ja avoimena saatavissa Tertullianuksen edustaman ainoan oikean kirkon piiristä (tosin hänen mielensä muuttui myöhemmin, ja hän liittyi montanolaisiin).

Vuorisaarna ei millään tavoin lupaa kaiken automaattista saavuttamista niille, jotka samastuvat voittopuolisesti tähän tuntemaamme elämään. Tavoite on mahdollinen ainoastaan sellaisille, jotka ovat täydellisesti kääntäneet tajuntansa painopisteen elämän äärimmäisen ja ajattoman lähteen suuntaan - ja vain siihen (rakastaen yli kaiken …).

Samaa vaatimusta todistaa myös keskiajan suuri dominikaaniopettaja, mestari Eckhart joulusaarnassaan:

Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä (ylhäältä syntymisestä) ja siitä, kuinka se voisi ta­pahtua meissä sekä saavut­taa täytty­myksensä hy­veellisessä sie­lussa aina kun Isä jumala lau­suu Ikuisen Sa­nansa täydelli­sessä sielussa.

Sillä kaikki tämä sanottu kos­kee ymmärrettävästi jo­kaista hy­vää ja täy­dellistynyttä ihmistä, joka on kulkenut ja edelleen kul­kee Jumalan teitä. Se ei tieten­kään koske luon­nollista, kuri­tonta ihmistä, koska hän on vielä kau­kana ja täysin tietämätön tästä synty­mästä.


 - Kalervo Mielty | Kommentoi



 Mestari Eckhartin saarna 1200-luvun lopulta
30.05.2013 11:51 | Kalervo Mielty

Temppelin puhdistamisesta

(Saarna numero Pf 6, Q 1, QT 1)

INTRAVIT JESUS IN TEMPLUM DEI ET EJICIEBAT OMNES VENDENTES ET EMENTES

(Mt. 21:12)

 

Pyhästä evankeliumista voimme lukea, että Herramme meni Temppeliin ja heitti ulos ne, jotka ostivat ja myivät ja sanoi kyyhkysiä ja muita myyville seuraavaa: ”Viekää nämä asiat täältä! Viekää ne pois!”(Joh. 2:16) Miksi sitten Jeesus heitti pois nuo, jotka ostivat ja myivät ja käski kyyhkysiä kauppaavat viemään ne pois sieltä? Hänellä ei ollut muita tarkoituksia kuin puhdistaa Temppeli, aivan kuin hän oli tahtonut sanoa: Minulla on oikeus tähän Temppeliin ja haluan sen itselleni ollakseni siinä herrana. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Tämä temppeli, jossa Jumala voi ehdottomasti hallita Tahtonsa mukaan, on ihmisen sielu, jonka Hän on tehnyt täysin Itsensä kaltaiseksi, aivan kuten saamme lukea Herran sanoneen: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme” (1.Moos. 1:26). Ja näin Hän myös teki. Jumala on tehnyt sielun niin kaltaisekseen, ettei mikään muu taivaan ja maan kaikista Hänen ihmeellisesti luomistaan suurenmoisista olennoista muistuta Jumalaa yhtä paljon kuin ihmissielu. Juuri tästä syystä Jumala tahtoo tämän temppelin puhdistettavan, että Hän voisi olla siinä täysin ainoana asiana. Tämä temppeli on juuri Hänen mukaisensa siitä syystä, että se on juuri niin Hänen kaltaisensa - ja Hän on siinä tyytyväinen: voidessaan olla  siinä ainoana asiana.

Miettikäähän nyt keitä olivat - ja yhä ovat - nuo jotka ostivat ja myivät? Ottakaahan vastaan hyvä vihje: Minä puhun tässä saarnassa ainoastaan hyvistä ihmisistä. Siitäkin huolimatta tulen osoittamaan, keitä nuo kauppiaat olivat ja yhäkin ovat, jotka ostivat ja myivät, ja joita Herramme iski piiskalla ja heitti sitten ulos. Hän tekee sen yhä vieläkin niille, jotka ostavat ja myyvät tässä temppelissä: sinne hän ei jättäisi heistä ainoatakaan.

Katsokaahan, kaikki sellaiset ovat kauppiaita, jotka kuolemansyntejä vältellen ja toivoen itse olevansa hyveellisiä suorittavat hyviä tekoja Jumalan kunniaksi; paastoavat, käyvät yöpalveluksissa, rukoilevat tai tekevät joitakin muita vastaavia hyviä töitä, mutta tekevät sellaisia siinä mielessä, että Herramme antaisi heille jotakin vastapalvelukseksi - tai että Jumala tekisi jotakin heidän toivomaansa - kaikki nämä ovat kauppiaita.

Tämän näkee selvästi, sillä hehän tahtovat antaa yhden asian vaihdossa toiseen ja siten käydä vaihtokauppaa Herran kanssa. Mutta tämän kaupan suhteen he erehtyvät, sillä vaikka he antaisivat kaiken omistamansa ja vallassaan olevan Jumalan vuoksi ja uuvuttaisivat itsensä pelkästään Jumalan takia, ei Hänen tarvitsisi antaa heille tai tehdä heidän hyväkseen yhtään mitään - ellei Hän tahtoisi tehdä sitä täysin vapaaehtoisesti ja vastikkeetta.

Sillä kaikki mitä nuo ihmiset ovat, on Jumalasta, ja kaikki mitä heillä on, on myös Hänestä lähtöisin - eikä heistä itsestään. Siten ei Jumalalla ole mitään velvoitetta korvata heille heidän toimiaan tai lahjoja - ellei Hän vapaaehtoisesti Armostaan sitä tahdo - eikä sen perusteella, mitä nuo ihmiset ovat tehneet tai antaneet; sillä he eivät anna omastaan eivätkä todellisuudessa itse ole toimijoita. Kuten Kristus sanoo: ”Ilman minua ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5).

Vain hyvin typerät ihmiset kävisivät tällaista kauppaa Herramme kanssa; he tietävät totuudesta vain hyvin vähän tai ei mitään. Juuri siitä syystä Jumala heitti heidät ulos temppelistä ja ajoi heidät pois.

Valo ja pimeys eivät voi ilmetä samanaikaisesti. Jumala on totuus, Hän on valo Itsessään. Kun Jumala saapuu temppeliin ajaa Hän pois tietämättömyyden, joka on pimeyttä, ja paljastaa itsensä valossa ja totuudessa. Totuutta paljastettaessa täytyy kauppiaiden poistua, koska totuus ei tarvitse kaupankäyntiä.

Jumala ei etsi Omaa etuaan: Hän on täysin vapaa kaikissa toimissaan, jotka Hän suorittaa todellisesta rakkaudestaan. Niin tekee myös ihminen, joka on yhtä Jumalan kanssa: hänkin on täysin vapaa kaikissa tekemisissään, hänkin tekee ne rakkaudesta, kysymättä koskaan ’miksi?’1  - vaan pelkästään Jumalan kunniaksi - etsimättä niissä omaa etuaan, ja Jumala työskentelee hänessä.

Jatkan vielä tästäkin: niin kauan kun ihminen kaikissa toimissaan ylipäänsä haluaa jotakin sellaista, mitä Jumala voi tai tahtoo hänelle antaa, kuuluu hän yhä näiden kauppiaiden pariin. Että voisit vapautua kaikista kaupankäynnin leimoista niin, että Jumala sallisi sinun astua tähän temppeliin, täytyy sinun tehdä kaikki voitavasi kaikissa toimissasi ainoastaan Jumalan kunniaksi - ja pysyä itse niistä yhtä vapaana kuin se täydellinen tyhjyys, joka ei ole olemassa siellä tai täällä.2 

Sinun ei tulisi pyytää mitään vastiketta. Aina kun toimit tällä tavoin ovat työsi henkisiä ja jumalallisia, ja kauppiaat ovat samassa ajetut pois temppelistä, jossa silloin on ainoastaan Jumala, koska ihminen silloin ajattelee ainoastaan Häntä.

Katsokaahan, juuri tällä tavoin puhdistetaan tämä temppeli kauppiaista!

Ihminen joka ei ajattele itseään tai mitään muutakaan, vaan ainoastaan Jumalaa ja Hänen kunniaansa, on toimissaan todella vapaa kaikista kaupankäynnin piirteistä. Hän ei etsi omaansa vähäisessäkään määrin, aivan samoin kuten Jumalakin on vapaa kaikissa toimissaan etsimättä omaa etuaan.

Olen myös maininnut, mitä Herramme sanoi niille, jotka myivät kyyhkysiä: ”Viekää tämä pois! Viekää tämä täältä!” . Hän ei ajanut näitä ihmisiä pois eikä nuhdellut heitä ankarasti, vaan sanoi melko lempeästi  ”viekää tämä pois!”, ikäänkuin sanoen, ettei se ole väärin, mutta on kuitenkin esteenä puhtaan totuuden suhteen. Nämä kaikki ovat hyviä ihmisiä, jotka työskentelevät puhtaasti Jumalan takia eivätkä itsekkäästi, mutta he työskentelevät vielä sidostuneesti,3  ajan ja vuorovesimäisten ilmiöiden mukaan,4  sellaisten joita  ovat kaikki ajalliset, aikaisemmat tai myöhemmät asiat.

Tällaiset asiat estävät heitä pääsemästä osallisiksi korkeimmasta totuudesta ja olemasta täysin vapaita ja esteettömiä kuten Herramme Jeesus Kristus on, joka taukoamatta ja ajan ulottumattomissa hedelmöityy aina uudeksi taivaallisesta Isästään; ja joka aivan samassa ’Nyt’-hetkessä alinomaan syntyy täydellisenä takaisin ylistyksen ja kiitollisuuden saattelemana Isän majesteettisuuteen - yhtäläisessä kunniassaan.

    Vastaanottavuus korkeimman totuuden suhteen, ja siinä eläminen, edellyttävät sitä, että ihmisen täytyy olla vapaa ajallisuudesta - niin etteivät hänen aikaisemmat toimensa ja vastaanottamansa kuvat toimi hänen esteinään. Ihmisen on oltava tyhjä ja vapaa ja vastaanotettava jumalainen lahja ikuisessa ’Nyt’-tilassa; sekä vietävä se esteettä takaisin alkuperäiseen valoon ylistäen ja kiittäen Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa (vastaavassa tilassa).

Tällöin olisivat ’kyyhkyset’ poissa. Tässä kyyhkyset tarkoittavat minän toimintoihin sidostumisen aiheuttamaa estettä - huolimatta noiden toimintojen sinänsä myönteisestä laadusta ja siitä, ettei ihminen niissä etsi suoranaisesti omaa etuaan. Tästä syystä Herramme sanoi ystävällisesti: ”Viekää tämä täältä, viekää se pois!,” ikään kuin sanoakseen,  ’Se on kyllä hyvää, mutta vielä puolinaista ja esteeksi koituvaa.’

Kun temppeli on tällä tavoin vapautettu esteistä (minä-sidostumista ja tietämättömyydestä), kimaltelee se silloin kauneuttaan, loistaen kirkkaana ja puhtaana koko luomakunnalle ja läpäisee koko Jumalallisen luomiston siten, että mitään muuta kuin luomatonta Jumalaa yksin ei voida verrata sen kirkkauteen. Todellisuudessa ei ole olemassa muuta tämän temppelin kaltaista kuin luomaton Jumala Itse. Mikään enkelten alapuolinen ei ole tämän temppelin kaltaista. Korkeimmat enkelit ovat monin tavoin tämän jalon sielun temppelin kaltaisia, mutta eivät kaikin puolin. Heidän osittainen yhdenmukaisuutensa on tietoisuudessa ja rakkaudessa. Mutta heidän suhteensa on olemassa ylittämätön raja, jonka sielu voi ylittää.

Jos ajassa elävän ihmisen sielu olisi korkeimman enkelin kaltainen olisi tuolla ihmisellä kuitenkin mahdollisuudet kohota rajattoman paljon tuota enkeliä korkeammalle: uudistua alati uudeksi jokaisena hetkenä ja ilman moninaisuutta, mikä tarkoittaa riippumattomuutta välineellisyydestä (Weise) - nousemista enkeleitä ja luotua järjellisyyttä koskevien muotojen (Weise) yläpuolelle.

Jumala yksin on vapaa ja luomaton - ja siten Hän yksin on vapauden suhteen sielun kaltainen - tosin ei luomattomuudessaan - sillä sielu on luotu. Ja kun sielu sukeltaa sekoittumattomaan (puhtaaseen, alkuperäiseen) valoon, se vaipuu omaan Tyhjyyteensä5 ja on tuossa Tyhjyydessä niin kaukana kaikesta luodusta Jostakin, ettei sielu  voi enää omin voimin palata takaisiin siihen luotuun ’Johonkin’, jossa se aikaisemmin oli ollut.

Jumala ylläpitää6  sielun Tyhjyyden Omassa luomattomuudessaan ja säilyttää sen Omassa ’Jossakin’. Sielu on uskaltanut tulla tyhjäksi eikä siten voi itse palata itseensä, koska on etääntynyt niin kauaksi itsestään, ennen kuin Jumala on tullut sitä pelastamaan.

 Näin tämän täytyy olla, sillä, kuten sanoin, Jeesus meni Temppeliin ja heitti ulos ostavat ja myyvät ja sanoi muille:  ”Viekää tämä täältä!”

Katsokaahan, olen nyt tullut seuraavaan tekstikohtaan: ”Jeesus meni sisään ja alkoi puhua, ’viekää tämä täältä.’ ”  Huomatkaahan, ettei Temppelissä ollut muita kuin Jeesus kun hän alkoi puhua. Tästä voitte olla varmoja: jos joku toinen olisi puhunut temppelissä (sielussa) kuin Jeesus, olisi Jeesus vaiennut ikäänkuin hän olisi ollut vieraiden seurassa - sillä hän ei ole kotonaan sellaisessa sielussa, jossa joutuisi puhumaan oudoille vieraille.

Mutta mikäli Jeesuksen tulee puhua sielussa, täytyy sen olla aivan yksin, ja tuon sielun täytyy itse olla hiljaa ja kuunnella, mitä hän sanoo. Ja hän astuu sisään ja alkaa puhua. Mitä Herra Jeesus sitten sanoo? Hän sanoo sen mikä hän on.7  Mikä hän sitten on? Hän on Isän Sana8 . Tässä samassa Sanassa, missä  Isäkin lausuu itsensä on läsnä kaikki jumalainen luonto ja kaikki mitä Jumala on juuri sellaisena kuin Hän sen tuntee - ja Hän tuntee sen sellaisena kuin se on.

Ja koska Jumala on täydellinen tietoisuuden ja voiman suhteen, on Hän sitä myös puheessaan. Lausuessaan Sanansa Hän ilmaisee tuon Sanan ja kaikki toiseen Persoonaan (Logokseen) kuuluvat asiat, joille Hän antaa saman luonnon kuin Hänellä itselläänkin on.

Ja Hän lausuu tuossa Sanassa kaikki järjelliset henget, jotka ovat tuon Sanan kaltaisia siinä ’kuvassa’, joka on sisässä (Hänessä). Kuitenkaan ei jokainen itsessään oleva kuva ole kaikissa suhteissaan Sanan kaltainen silloin, kun se säteilee eteenpäin. Ne ovat pikemminkin vastaanottaneet voiman osallistua tuohon samankaltaisuuteen tuon saman Sanan9  armon kautta; ja tämän Sanan - sellaisena kuin se itsessään on - ja kaiken mitä se käsittää, on Isä lausunut.

Koska Isä on lausunut tämän, niin mitä sitten Jeesus sanoo sielussa? Kuten olen sanonutkin, Isä lausuu Sanan ja tässä Sanassa eikä mitään muuta - mutta Jeesus puhuu sielussa. Hänen tapansa puhua on samaa kuin itsensä paljastaminen ja sen ilmentäminen, mitä Isä on hänessä lausunut - aina sen mukaan, miten henki kykenee sen vastaanottamaan.Hän paljastaa Isän valtuudet hengessä aivan yhtäläisin, mittaamattomin voimin. Kun henki vastaanottaa tämän voiman Pojassa ja Pojan välityksellä, se kasvaa mahtavaksi kaikessa, mihin se ryhtyy, niin että siitäkin tulee samanlainen ja yhtä suurenmoinen kaikissa hyveissään ja puhtauden täydellisyydessä, niin ettei ilo tai suru tai mikään Jumalan luoma ajallinen asia voi sellaista ihmistä tuhota, vaan että hän pysyy mahtavana paikoillaan kuin jumalaisen voiman kera, jonka edessä kaikki asiat ovat vähäisiä ja mitättömiä.

Toiseksi paljastaa Jeesus itsensä sielussa äärettömänä viisautena, joka hän itsessään on; tuossa viisaudessa Isä tuntee Itsensä kaikkine isällisine valtuuksineen ja tuona samaisena Sanana, joka on Viisaus itse, sekä kaikkena mikä siihen kuuluu - sen kaiken ollessa yhtä ja samaa.

Kun tämä viisaus yhdistyy sieluun, kaikki epäilys, erehtyminen ja pimeys häipyvät kokonaan, ja sielu asetetaan kirkkaaseen, puhtaaseen valoon, joka on Jumala Itse, niinkuin profeetta sanoo: ”Herra, Sinun valossasi opitaan valo tunnistamaan” (Ps. 36:9, ’Sinun valostasi me saamme valon’ RK-92). Silloin Jumala tiedostaa Itsensä sielussa; tämän Viisauden kautta sielu tuntee itsensä ja kaikki asiat, ja tuo sama Viisaus tuntee sielun itsensä kera; ja tuon samaisen Viisauden kera sielu tuntee Isän voiman hedelmällisenä luomisvoimana (Zeugungskraft) - ja Ydinolemuksen yksinkertaisen ykseyden, missä ei ole minkäänlaisia rajoituksia.

Jeesus paljastaa itsensä myös rajattomana suloutena ja rikkautena, joka kumpuaa ja virtaa ylitsevuotavana Pyhän Hengen voimasta suunnattoman yltäkylläisenä rikkautena ja suloutena kaikissa vastaanottokykyisissä sydämissä. Kun Jeesus paljastaa itsensä tänä rikkautena ja suloutena ja siten yhdistyy sieluun, tuo sielu virtaa tuossa rikkaudessa ja suloudessa itseensä ja itsestään kaikkien asioiden tuolle puolen, armosta ja voiman vaikutuksesta, välittömästi ja välineettömästi10  takaisin alkuperäiseen lähteeseensä.

Silloin tulee ulkoisesta ihmisestä kuuliainen sisäisen suhteen aina kuolemaan saakka, ja se on alati rauhan tilassa palvellen ikuisesti jumalaa.

Ja että Jeesus voisi tulla meihin ja puhdistaa ja heittää ulos ruumiista ja sielusta kaikki esteet ja tehdä meidät yhdeksi, niin kuin hänkin on yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa - yhtä Jumalaa. Että me saattaisimme tulla ja pysyä ikuisesti yhtenä Hänen kanssaan, Jumala meitä siinä auttakoon.

 

Amen.

 

 

 

 

 

1Noudattaa Pfeifferin tekstiä. Ks. latinalaisessa saarnassa (LW  IV, alav. 21): ’Deus et per consequens homo divinus non agit propter cur aut quare’ (Jumala, ja vastaavasti myös jumalainen ihminen ei toimi kysymysten ’miksi ja minkä tähden’ pohjalta). Ks n:o 43, ja Ueda, s. 155.

2Tämä on lauseesta Quintin omaksuma vaikeampi (ja siitä syystä luultavasti autenttisempi ) muoto (als daz nicht ledic ist, daz noch hie noch dâ enist). Evans kääntää Pfeifferiin nojaten  ’ikäänkuin sinua ei olisikaan’. Ks. alav. 5.

3Eckhart käyttää sanaa  eigenschaft, joka on Quintinkin mukaan (QT 470) vaikea käännettäväksi, ehkäpä vielä vaikeampi nykysaksaksi kuin englanniksi. Kirjaimellisesti se tarkoittaa jotakin  ’omaansa’; Eckhart ei ilmeisestikään käytä sitä nykysaksan merkityksessä  ’laatu, luonteenominaisuus’, vaan pikemminkin ’omistaminen’. Ajatus sinänsä on luullakseni sellaisen ’omiminen’, joka ei todellisuudessa ole hänen omaansa. Suom. käännös ’sidostuminen’  (myös ’ehdollistuminen’ voisi kuvata k.o. tietoisuuden tilaa) kuvaa samaistumista häviäviin ilmiöihin ’ajassa ja tilassa’. Ks. seur. alaviite.

4Sananmukaisesti ’ajan ja lukumäärän’ (mit zît und zal). Walsh on käyttänyt Clarkin käännöstapaa, joka hyödyntää vastaavaa ’alkusointuista’ sanontaa.

5Keskisen ylä-saksan sana  ’niht’ (lausutaan kuten nykysaksan nicht) = ’ei mikään’, ja korostettuna  nihtes niht.  Myönteinen muoto  iht = ’jotakin’. Sielu sekä  ’on’ että  ’ei ole’. Quint selittää että  ’tyhjyys (ei mikään)’ ei tässä merkitsee absoluuttista ’nollautumista’, vaan sitä ’ettei ole sielu’, t.s. sielun todellisen olemassaolon kieltämistä.

understât = latinan  substat: skolastiikan käsittein, ’antaa substanssi (olemus) jllkin’ (Q)

7Clark kääntää: ’Hän sanoo että Hän on’, viitaten 2.Moos. 3:14 (’Minä ole se joka olen’). Tämä on kieliopillisesti mahdollista, mutta ei sisällöllisesti todennäköistä. Walsh noudattaa Evansin ja Quintin tulkintoja.

 8Tämä on tietenkin  Logos (Joh. 1:1), t.s. Poika Kolminaisuudessa.

 9Logos tai Sana on samaa olemusta Isän kanssa. Niin kauan kuin järjellisten olentojen ’kuvat’ (tai Platonin ’ideat’) ovat Jumalassa, ovat ne myös samaa olemusta Sanan kanssa. Kun ne ’säteilevät eteenpäin’ - luomistapahtumassa - ne erilaistuvat, mutta voivat armon kautta saavuttaa jälleen samankaltaisuutensa Sanan kanssa (Q).

 9âne mitel (nykysaksan ohne Mittel) = ’keinottomasti’, ilman välitystä.

Käännös: Kalervo Mielty

 

 

 

 

 

 

 


 - Kalervo Mielty | Kommentoi



 Joitakin huomioita buddhalaisuudesta ja kristinuskosta
30.03.2013 19:17 | Kalervo Mielty

 

 

Kahden suuren uskonnon erityispiirteiden ja historian esittäminen blogikirjoituksessa on tietenkin täysin mahdoton tehtävä. Tarkoituksenani on lähinnä esittää joitakin yleistietoja nimenomaan buddhalaisuudesta (koska se on länsimaissa vieraampaa) ja tarkastella sitten, kohtaavatko näiden uskontojen näkemykset joiltakin kohdin.

 

Lyhyt johdanto buddhalaisuuteen:

 

Buddhalaisuus sai alkunsa Siddhartha Gautaman (Buddhan) opetuksista jo 500-luvulla eKr. Myöhemmin se on jakautunut kolmeen päähaaraan:

 

Eteläinen, Theravada-buddhalaisuus on vanhin koulukunnista. Se on mm. Sri LankanMyanmarinKambodžanThaimaan ja Laosin valtauskonto. Hinayanassa on päämääränä henkilökohtaisen vapautuminen, arhatius.

 

Pohjoinen, Mahayana on toinen pääsuunnista. Sitä harjoitetaan pääosin KiinassaJapanissaKoreassa ja Vietnamissa. Mahayanassa tavoitteena on valaistuminen kaikkien olentojen hyväksi toteuttamalla täysin epäitsekästä boddhisattva-ihannetta. Käytännössä se tapahtuu kehittämällä viisautta ja myötätuntoa.

 

Kolmas haara on Vajrayāna (Tantrayāna, Mantrayāna) buddhalaisuus. Vajrayānaa kutsutaan myös buddhalaiseksi tantraksi. Vajrayānassa keskeisessä asemassa on kokemuksen välittäminen opettajalta oppilaalle. Siinäkin pyritään toteuttamaan boddhisattva-ihannetta.

 

Mahayanan opetuksia kutsutaan joskus sisäisiksi, hinayanaa ulkoisiksi ja Vajrayānaa salaisiksi opetuksiksi. Mahayanasta on kehittynyt länsimaillakin varsin tunnettu Zen-suuntaus, joka on Kiinasta levinnyt mm. Vietnamiin, Koreaan ja Japaniin.

 

Buddhalainen ajattelutapa ja menetelmä

 

Neljä totuutta:

 

Buddhalaisen filosofian ensimmäisenä totuutena on toteamus, että elämään sisältyy aina välttämättä kärsimystä ja kuolemaa. Kärsimyksiin luetaan kaikenlaiset kielteiset tuntemukset yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen tai henkiseen tuskaan. Buddha ei siis väittänyt koko elämää kärsimykseksi, vaan epätäydelliseksi, epätyydyttäväksi, pysymättömäksi tai turhauttavaksi. Kaikki asiat, onnellisetkin, ovat kestämättömiä eivätkä siten voi tuoda pysyvää onnea.

 

Toisena totuutena on käsitys kärsimyksen perussyistä. joita ovat itsekäs halu ja tarrautuminen asioihin ja ilmiöihin.  Ihminen janoaa koko ajan itselleen tavaroita ja asioita, eikä koskaan voi olla tyytyväinen. Tätä janoa on kolmenlaista: aistinautintojen jano, olemattomuuden jano ja ikuisen olemassaolon jano. Perimmäisenä syynä on kuitenkin tietämättömyys, josta jano ja viha syntyvät.

 

Kolmannen totuuden mukaan kärsimys ei kuitenkaan ole ikuista, vaan se voi loppua, kun janoaminen ja sen perussyy, tietämättömyys, lakkaavat.

 

Neljäs Buddhan totuuksista tuo esiin kahdeksanosaisen polun, eli menetelmän, jota harjoittaen kärsimykset voidaan lopettaa.

 

Kahdeksanosainen polku:

 

Oikeaa näkemystä tarvitaan neljän jalon totuuden ymmärtämiseen.

Oikea aikomus johtaa luopumiseen, hyvätahtoisuuteen ja väkivallattomuuteen. Nämä kaksi synnyttävät viisautta.

Oikea puhe pitää olla rehellistä ja hyväntahtoista. Valehtelun, karkean tai joutavan puheen ja juoruilun tulee loppua.

Oikea toiminta edellyttää väkivallattomuutta, pidättymistä ottamasta, mitä ei ole annettu, kohtuullisuutta aistinautinnoissa sekä päihteidenkäytön välttämistä.

Oikea elinkeino on sellainen, joka ei tuota vahinkoa elollisille olennoille. Nämä kolme sisältyvät eettisiin vaatimuksiin.

Oikea ponnistus tarkoittaa kehittyneiden mielentilojen edistäminen ja karkeiden välttämistä.

Oikea tarkkaavaisuus edellyttää jatkuvaa tietoisuutta itsestä, omista teoista ja mielentiloista.

Oikea keskittyminen johtaa syvenevien tietoisuustilojen saavuttamiseen meditaation kautta.

Kolme viimeistä koskevat sisäisiä harjoituksia, meditaatiota.

 

Menetelmää sovelletaan lähtemällä eettisyydestä, jatkamalla meditaatioharjoituksiin ja päätymällä suotuisissa tapauksissa viisauteen.

 

Dharma ja karma-käsitykset sisältävät luonnossa vallitsevan lainalaisuuden, kausaliteetin, joka sovittaa syyt seurauksiksi, menneisyyden nykyisyydeksi, nykyisyyden tulevaisuudeksi.

 

Karma antaa ainekset ihmisen elämää varten tuomalla ennemmin tai myöhemmin ihmisen itse koettavaksi kaikki aiheuttamansa syyt.

 

Käytännön havainto osoittaa selvästi, ettei syyn ja seurauksen laki toteudu täydellisesti ihmisen elinajan puitteissa. Buddhalaisessa ajattelussa elämällä on kuitenkin jatkumo uusien inkarnaatioiden muodossa, jotka eivät kuitenkaan ole persoonallisten olentojen sielunvaellusta hindulaiseen tapaan, vaan ainoastaan aiheutettujen syiden liittymistä uuden persoonan sisäisiksi rakennusaineksiksi.

 

Buddhalainen ”jälleensyntymisoppi” lienee siten varsin lähellä Nietzschen käsitystä ”syiden summasta, joka tuo takaisin samaan elämään.”

 

***

 

Buddhalaisuuden ja kristinopin rinnastuksia:

 

Suurimmat eroavuudet löytyvät mm. sijaissovitusopin ja jälleensyntymisopin piiristä – etenkin jos ne tulkitaan ahtaasti uskontunnustusten puitteissa.

 

Buddhalaisuus katsoo, että sovitus sisältyy automaattisesti elämään, että elämän sisäinen ”ohjaus” hakee tasapainotilaa pitkällä tähtäimellä, useiden inkarnaatioiden mittaan. Tavallaan nämä syitä kantavat persoonallisuuden ovat ”entisyyden sijaissovittajia”, jotka yleensä ovat täysin tietämättömiä siitä, mistä heidän onnensa ja epäonnensa pääasiassa kumpuaa.

 

Me voimme tosin löytää raamatusta useita kohtia, jotka näyttäisivät puoltavan aivan samanlaisia ajatuksia syiden rakentumisesta seurauksiksi:

 

Matt. 5:26 ”Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennen kuin maksat viimeisenkin rovon.”

Gal. 6:7 ”Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”

Toisessa, neljännessä ja viidennessä Mooseksen kirjassa: ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.”

Joh. 5:14. "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."

Siirak 7. ”Älä tee syntiä kahta kertaa sovituksen toivossa, sillä et pääse rangaistuksetta yhdestäkään kerrasta.”

Siirak 27. ”Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa. Joka paulan virittää, se itse siihen takertuu. Joka pahaa tekee, sen itsensä päälle se vyöryy, eikä hän tiedä, mistä se hänelle tulee.”

 

”Kostaminen” tuleville sukupolville voidaan tietenkin tulkita niin, että lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa heikkouksista (kuten usein joutuvatkin), mutta myös siten, että yhteen erityiseen syykimppuun, kristillisesti ajatellen sieluun, pohjautuvat inkarnaatiot tiedostamattaan sovittavat edeltäjiensä syitä.

Raamatustakin löytyy joitakin jälleensyntymisoppiin viittaavia kohtia, tosin kovin vähän.

 Jeesus itse kyseli, kenen kansa sanoo hänen olevan. Siihen esittiin vastaukseksi mm. Eliaa. Hänen Jeesus sanoi jo tulleen (Matt. 16:13-16; Mark. 9:30). Myös psalmi 90:3, ”Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot: ’Palatkaa jälleen, te ihmisten lapset,’” voitaisiin tulkita siten, että ihmisten aiheuttamat syyt palaavat takaisin uuden persoonan kantamina.

 

Valaistuminen ja ylösnousemus

 

Mahayana-buddhalainen käsitys valaistumisesta kaikkien olentojen hyväksi lienee varsin lähellä Uuden testamentin perussanomaa, jossa Jeesuksen sanotaan jääneen ylösnousemuksensa jälkeen toimimaan ihmisten parissa, mihin Matteuksen evankeliumin viimeisin lause, ”ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti," saattaisi viitata.

 

Boddhisattva-ihanteen, eli valaistusmielen kehittäminen elinaikana muistuttaa sekin evankeliumien altruistisia opastuksia suhteessa muihin ihmisiin.

Pyrkimyksenä kummassakin on huomion suuntaaminen pysyvään elämisen, tai pikemminkin olemisen tilaan (nirvaanaan, tai  taivasten valtakuntaan), jossa ei enää voi esiintyä lihallisen elämän välttämättä mukanaan kuljettamaa kärsimystä ja kuolemaa.

 

Yhteisiä pyrkimyksiä viisauteen: tietämättömyydestä totuuden tuntemukseen

 

Viisauden kehittämisen tarve näkyy myös Vanhan testamentin viisauskirjallisuudessa, kuten Siirakin kirjassa, kuin myös Jaakobin kirjeessä ja jossakin määrin evankeliumeissa, esim. kun opetuslapsia kehotetaan olemaan ’viisaita kuin käärmeet, viattomia kuin kyyhkyset’ (Matt. 10:16)

Myös Jeesuksen silmiinpistävin opetustapa – vertauksien käyttö – lienee tarkoitettu ajattelun ja ennen kaikkea oivalluskyvyn esiin nostamiseksi.

Ymmärrystä on kristillisyyden piirissä korostettu ns. viisauskirjallisuudessa, kuten myöhemmin esim. dominikaanien piirissä, missä pyrittiin ymmärryksen valon kautta henkiseen tietoisuuteen.

Viisaudella ei kummassakaan tietenkään tarkoiteta pelkkää älyllisyyttä ja oppineisuutta, jollaisesta ”huonoina esimerkkeinä” evankeliumeissa käytetään usein juutalaisia fariseuksia ja kirjanoppineita.

 

Tietämättömyyttä, tai pikemminkin todellisen tiedon, gnosiksen (p.o. tietoisuuden) tärkeyttä korostivat erityisesti varhaisen kirkon ajan gnostikot, johon heidän nimityksensäkin suoraan liittyi.

 

Alkuvuosisatojen kiistat ja mahdollisesti halu lujittaa johtajien valtaa saattoivat aiheuttaa sen, että tietoa alettiin jossakin vaiheessa jopa vieroksua kirkon piirissä. Kirkkoisä Tertullianus väitti, ettei kannattanut etsiä eikä kolkuttaa, koska mitään ei ollut löydettävissä eikä ketään avaamassa – kaikki kun oli saatavissa kirkon, ja vain kirkon piiristä!

 

Tuomaan evankeliumi moitiskeli juutalaisia fariseuksia tiedon pimittämisestä maallikoilta, he olivat ”kuin koira härkien pilttuussa, eivät syöneet, eivätkä antaneet härkienkään syödä.”

 

Tämä Nag Hammadin löydökseen kuuluva Tuomaan evankeliumi onkin erityisen lähellä buddhalaista ajattelutapaa. Se koostuu pelkästään Jeesuksen sanonnoista. Kaikki elämäkerralliseksi luonnehdittavat ja sovitukseen viittaavat ajatukset puuttuvat kokonaan. Sanonnat eivät edes noudata minkäänlaista loogista järjestystä, ja jotkut niistä ovat sen verran vaikeasti tulkittavia, että ne muistuttavat hieman Zen-buddhismin koan-lauseita.

 

Suomessa ns. Konventikkeliplakaatti kielsi maallikoilta omaehtoisen hengellisten asioiden tutkimisen noin 150 vuoden ajaksi, aina vuoteen 1869 saakka (sitä ennen oli lukutaitokin hyvin harvinaista).

Ehkä yhtenä syynä oli se, että tulkintavapaus olisi voinut aiheuttaa separatismia, joka taas ei ollut hallitsevien piirien mieleen (ellei tarkoituksena ollut ajaa k.o. organisaatio hajaannukseen toisen edun nimissä).

 

Buddhalaisia totuuksia kristinuskon puitteissa

 

Kärsimysten kuuluminen ”pakollisena osana” ihmisen elämään kuvaa oivallisesti esimerkiksi Vanhan testamentin Saarnaaja. Ainakin 26 jakeessa hän vakuuttaa ulkonaisen elämän eri ilmiöiden olevan pelkkää ”turhuuksien turhuutta.”

Kärsimysten ja kaiken maallisten kaipuun ylittämisestä käy näytteeksi:

 

Matt. 6:33 ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”

 

Jae tarkoittanee sitä, että todellinen onni ja autuus voidaan saavuttaa ainoastaan nousemalla tietoisuudessaan kaiken ajallisen yläpuolelle.

 

Matt. 16:26. ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?”

 

Edellisessäkin tulee ilmi tämän maailman mahdollistamien nautintojen katoavuus ja se, että ihmisessä on jokin salattu ulottuvuus, johon hänen toimensa painavat pysyviä jälkiä.

 

Polkujen vertailua

 

Buddhalainen kahdeksanosainen polku ei miltään osin näyttäisi eroavan kristillisestä Matteuksen kuvaamasta tiestä portteineen:

 

 ”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

 

Siinä puhutaan tietenkin todellisen, pysyvän elämän, tai olemisen löytämisestä kaiken ajallisuuden tuolta puolen. Se lienee periaatteessa sama asia kuin buddhalaisten nirvaana (johon tosin pyrkivät ja tyytyvät lähinnä hinayana-buddhistit).

 

Buddhalaisuuden oikean aikomuksen periaatteen mukaisesti Jeesuskin opetti luopumista elämänhalusta sen tavanomaisissa ilmenemistavoissa puhuessaan selvästi itsensä tai elämänsä kadottamisesta todellisen elämän löytämisen ehtoina.

 

Myös kaikkien toimien todellisten motiivien puhtaus on kummassakin opissa itsestään selvyys.

 

Molemmissa uskonnoissa on siten nähtävissä kielteisyyttä ulkonaisen elämän suhteen, mutta silloin täytyy ottaa huomioon, että tavoitteena kummassakin on ehdottoman olemassaolon saavuttaminen.

 

Jeesuksen asennoituminen välivaltaan ja pahantahtoisuuteen oli luonteeltaan täysin ”buddhalaista”, hän kun ei hyväksynyt edes vihan ilmenemistä mielessä, saati käytännön toimissa.

 

Matt. 5:22 ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion.”

Matt. 5:39-40 ”Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;”

 

On tietenkin vaikeata päätellä, onko ”toisenkin posken kääntäminen” tarkoitettu ehdottomaksi käytösohjeeksi, vai kuvataanko siinä lähinnä täysin vihatonta mielen asennoitumista.

 

Oikeaa puhetta ja täydellistä rehellisyyttä edellyttää selvästi myös Jeesuksen sanat Matteuksen 5:36-37 jakeissa:

 

”äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi; vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei”

 

Ei tuo tietenkään tarkoita sanallisen ilmauksen köyhdyttämistä pariin sanaan, vaan selkeää ymmärrystä siitä, millaista sisäistä rehellisyyttä henkisyyteen pyrkivältä ihmiseltä vaaditaan.

 

Raamattu ei puhu mitään eri elinkeinojen sopivuudesta, mutta on oletettavaa, että Jeesuksen asenne ihmisiä kohtaan olisi tarkoitettu sovellettavaksi myös muuhun luomakuntaan. Vanhan testamentin Mooseksen ensimmäisen kirjan ”vallitsemista” on tulkittu varsin väljästi esimerkiksi suhtautumisessa eläimiin.

 

Jotkut buddhalaisista jopa lakaisevat kulkuväylänsä välttääkseen tallomasta maassa olevia pieneläimiä. Näin pitkälle menevät vain harvat kristityt.

 

Meditaatiota ja monia muita ”henkisiä harjoituksia” on käytetty myös kristillisissä piireissä, etenkin luostarilaitoksissa. Tiedetään, että niissä on pyritty keskittymisestä mietiskelyn kautta kontemplatiivisiin tiloihin saakka – unio mysticaan, Jumalaan yhdentymiseen.

 

Meditaatioon, jopa sen syvempiin tiloihinkin, viittaa selvästi myös Jeesuksen kehotus Matteuksen 6:6 jakeessa:

 

” Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa.”

 

 

Raamatusta on vaikeata löytää suoranaisia ohjeita mielen keskittymisestä ja sen harhailun kuriin saattamisesta. Ehkäpä Jeesuksen huomautus siitä, etteivät opetuslapset pysyneet hereillä, voisi jollakin tavoin viitata siihen, että heidän tietoisuutensa ei pysynyt täysin valppaana, vaan vajosi automaattisten reaktioiden tilaan.

Mystisistä tiloista löytyy kristillistä tietoa ja opastusta esimerkiksi keskiaikaisen dominikaanin, mestari Eckhartin saarnoista ja kirjoituksista.

 

***

 

Zen-buddhismissa käytetään ns. Koan-kysymyksiä, joihin ei voida löytää ratkaisua loogisen ajatteprosessin kautta.

Tällaisesta esimerkkinä käytetään mm. kysymystä: ” Millainen on yhden taputuksen ääni?”

 Koanin tarkoituksena lienee mielen johtaminen sellaiseen umpikujaan, josta se ei pelkän ajattelun keinoin voi mitenkään selvitä. Tällöin saattaa ilmetä todellista oivaltamista, jossa ajallinen käsittämistapa ylitetään.

 

Monet Tuomaan evankeliumin sanonnoista ovat niin vaikeasti tulkittavia, että nekin edellyttävät jonkinasteista oivaltamista. Hieman koanin tapaiseen opetustapaan viitannee myös Markuksen evankeliumissa oleva toteamus:

 

"Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi." Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?” (Mk. 4:11-13)

 

***

 

Se että Gautama Buddha itse määritteli filosofiansa menetelmiä myöten, todistanee siitä, että hänellä oli, valaistumisensa jälkeen, todella tarkoituksena luoda jokin uusi henkinen järjestelmä ja antaa sille opilliset ja käytännölliset puitteet.

 

Aivan samanasteista systemaattisuutta on vaikea löytää Uudesta testamentista. Sen evankeliumit on kirjoitettu yli joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, jolloin varsin paljon häntä koskevaa aineistoa oli jo ehtinyt hävitä tai muuntua.

Laadittujen  tekstien soveltaminen ja käytännön tulkinnat ovat syntyneet ja muovautuneet satojen vuosien aikana.

Jotkut ovat jopa epäilleet, ettei Nazaretin Jeesuksen tarkoituksena edes ollut minkään todella uuden uskonnon perustaminen. Tai sitten ei kolmen vuoden julkinen toiminta-aika riittänyt tähän tehtävään.

Uskonnon syntyminen on kuitenkin historiallinen tosiasia, alkusyiden pohtiminen olisi pelkkää spekulaatioita.

 

Voitaneen kuitenkin päätellä, että Uuden testamentin kirjoitusten pohjalta olisi voitu rakentaa hyvin monenlaisia uskonnollisia järjestelmiä, jotka eivät olisi ajatuksellisesti poikenneet yhtä paljon buddhalaisista käsityksistä kuin ne ajatuskoosteet, joita kristillisen kirkon eri suuntaukset pitävät ainoina oikeina tulkintoina.


 - Kalervo Mielty | Kommentoi


©2017 Corpus Christi in Christo - suntuubi.com